Vuoden Kyläteko –palkinto myönnettiin yksimielisesti Mäntsälän Ohkolan kylän toimijoille

Vuoden Kyläteko 2020 –palkinnon saajat Ohkolan koulun vanhempaintoimikunta ja urheiluseura Ohkolan Oka ry valittiin yksimielisesti voittajiksi monien hyvien ehdokkaiden joukosta. Toimijat toteuttivat yhteisöllistä Ohkolan leikki- ja liikuntapaikkahanketta, jossa uudistettiin koulun pihaa kaikkien kyläläisten yhteiseksi kohtaamispaikaksi. Kunnostushanke oli koko kylän, sen kaikkien asukkaiden ja yhteisöjen yhteinen voimannäyte.

Kati Kottula-Etuaro, hankkeen vetäjä, toteaa: ”Ohkola on tunnettu yhteisöllisyydestään ja talkoohengestään, mutta tämä koko kylän yhteinen suuri hanke yhdisti kyläläiset aivan uudella tavalla. Koulu on todella koko kylää varten ja nyt sen piha palvelee kaikkia vauvasta vaariin. Kiitos yhteisöllisyyden!”

Pihasta löytyy nyt kaikkea vauvakeinuista aikuisten monitoimiliikuntatelineeseen asti. Kunnostustyötä rahoitettiin kylän yhdistyksiltä, yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä saaduilla lahjoitusvaroilla sekä Leader –rahoituksella.

 

Oppilaiden avajaisissa 5.9. esittämän laulun sanat:

 

Koulumme piha

on nyt niin kiva

siellä voi keinua tai liukua

Koulun väki on tosi kiitollinen,

koska kyläläiset rakensi sen.

”Kiva piha meil’ on, kiva piha meil’ on,

keinu, kiipeile ja kuntoile!”

 

Koulussa niin mahtavassa uusi piha on,

kiipeilytelineitä kaksikin.

Keinuja kaikenikäisille riittää,

näytä nyt kiipeilytaitosi.

”Hyvä uusi piha, hyvä uusi piha!

Siellä taas kiva leikkiä on.”

 

Sanat. 6. luoka oppilaat

Sävel: Soita humupekka (Matti Jurva)

 

Hankkeesta ja leikkipihan avajaisista voi lukea lisää Ohkolan kyläsanomista (nr 99 syyskuu-marraskuu 2020). Linkki lehden PDF versioon https://bit.ly/3iTaf6y 

Kylän Facebook -sivusto  https://www.facebook.com/ohkolankyla/

 

Ohkolan koulun leikkipihan talkoot 2020_kuva Kati Kottila-Eturaro