Avoimissa Joulukylissä on mukana kyliä myös Itä-Uudeltamaalta

Toista kertaa järjestettävä valtakunnallinen Avoimet Joulukylät on kerännyt 400 ilmoitettua tapahtumaa. Avoimet Joulukylät -konseptin ideana on saada kylien ja kyläyhdistysten tapahtumille näkyvyyttä ja samalla houkutella vierailijoita jouluisiin kyliin ja esitellä kylien monipuolista toimintaa. Tapahtumia ilmoitettiin mukaan kaikista Suomen maakunnista.

Mukana SILMU-kylät alueelta ovat Nikkilä, Gumbostrand-Västerskog, Kulloo, Vessöö, Pellinki ja Pernaja kahdella tapahtumalla.

 

Luvassa on jälleen joulumarkkinoita ja -myyjäisiä, joululaulutilaisuuksia, tonttupolkuja ja kynttiläkulkueita. Joulukylissä tapahtuu läpi marras- ja joulukuun, joten joulutunnelmaa, herkkuja joulupöytiin ja lahjoja kuusten alle voi käydä hakemassa sadoista eri kylistä koko jouluajan, kertoo tapahtumasta vastaava Suomen Kylät ry:n järjestökoordinaattori Marianne Liitelä.

 

Avoimet Joulukylät kokoaa kyläyhdistysten tai vastaavien yhdistysten järjestämät joulutapahtumat yhdelle tapahtumakartalle. Kartalta voi katsoa lähellä sijaitsevat tai matkan varrelle osuvat joulutapahtumat. Kaikki ilmoitetut tapahtumat löytyvät osoitteesta www.suomenkylat.fi/avoimetjoulukylat

Avoimet Joulukylät on Suomen Kylien ja maakunnallisten kyläyhdistysten yhteinen ja koko Suomessa toteutettava tapahtumakokonaisuus. Joulutapahtumia järjestävät kylät ovat saaneet käyttöönsä Avoimet Joulukylät -logon sekä erilaisia valmiita kuvituskuvia ja mainospohjia oman tapahtumamarkkinointinsa tueksi.

Vuonna 2022 ensimmäistä kertaa toteutetussa Avoimet Joulukylät -tapahtumassa oli mukana 297 joulutapahtumaa ja niissä oli arviolta yhteensä 51 000 kävijää. Tälle vuodelle on siis odotettavissa kasvua ja Avoimet Joulukylät vakiinnuttaa asemansa Suomen Kylien joka vuotisena tapahtumana.

 

Lisätiedot:

Marianne Liitelä, järjestökoordinaattori ja Avoimet Joulukylät -tapahtuman vastaava

Puh. 045 887 1511, marianne.liitela@suomenkylat.fi

 

Avoimet joulukylät

Järjestäkää joulutapahtuma, markkinat, myyjäiset, laulu- tai glögihetki, konsertti, tonttupolku tms. ajalla 1.–24.12. ja ilmoittautukaa mukaan Avoimet joulukylät -tapahtumaan, joka on tarkoitettu kylissä toimiville yhdistyksille koko maassa.

Suomen Kylät toteuttaa yhteistyössä maakunnallisten kyläyhdistysten kanssa Avoimet joulukylät -konseptin mikä tarkoittaa, että myös SILMU-kylät on mukana luomassa uutta traditiota. Tavoitteena on tarjota kylille mahdollisuus sekä valtakunnalliseen että paikalliseen näkyvyyteen. Kylät saavat käyttöönsä logon ja somekuvia markkinoinnin tueksi ja sen lisäksi kylät pääsevät mukaan yhteiselle tapahtumakartalle.

Suomen Kylät julkaisee somekanavissaan valtakunnallisen joulukalenterin, jossa jokaisena päivänä julkaistaan yhden kylän joulutervehdys. Ilmoittautumisen yhteydessä voitte jättää kylänne joulutervehdyksen, joka arvonnan kautta voi päästä joulukalenteriin. Joulutervehdyksessänne voitte kertoa esimerkiksi kylänne jouluperinteestä.

Jokaisesta ilmoitetusta kylästä Suomen Kylät lahjoittaa 24 senttiä Hyvä Joulumieli -keräykseen.

 

Ohjeet ja materiaalit löytyvät osoitteesta https://suomenkylat.fi/joulukylat/

Ilmoita tapahtumanne Avoimiin Joulukyliin 21.11.2022 mennessä lomakkeella: https://bit.ly/3MlAfXE

Lisätietoja ilmoittautumisesta: marianne.liitela@suomenkylat.fi

Lisätietoja viestintämateriaalista: anssi.ketonen@suomenkylat.fi

 

Jo nyt lämpimin jouluterveisin, kyläneuvoja Li-Marie Santala

SILMU-kylät, 0401588038 tai li-marie.santala@silmu.info