Nyt kylät voivat ilmoittautua mukaan valtakunnalliseen tapahtumaan

Avoimet kylät -päivä on valtakunnallinen tapahtuma, joka järjestetään tänä vuonna lauantaina 11.6. Päivän tavoitteena on lisätä kylätoiminnan tunnettuutta esitellä kylien monipuolista toimintaa, juhlistaa yhteisöllisyyttä ja kesän alkua.

Avoimet kylät -päivä yltää valtakunnallisesti 100 000 kävijämäärällään kesän suurimpien yksipäiväisten yleisötapahtumien joukkoon ja yksittäisten kylätapahtumien osallistujamäärät vaihtelevat kymmenestä yli tuhanteen kävijään. Yleisimmin järjestettyjä tapahtumia ovat kylätorit, talkoot, kahvilat ja erilaiset kotiseutua tai kulttuuria esittelevät tapahtumat. Monissa kylissä Avoimet kylät -päivä toimii kesäkauden avauksena, jona kesätori tai kesäkahvila avaa ensimmäistä kertaa ovensa.

”Alueeltamme on aina osallistunut monta kylää tähän tapahtumapäivään. Odotan todella paljon tämän kesän Avoimet kylät -päivästä koska kylät voivat järjestää pitkästä aikaa kunnon kesäjuhlia. Jos vaikka tulisi uusi osallistujaennätys! Olemme myös lähdössä yhdessä kyläjaoksen jäsenten kanssa road tripille ja aikomuksena on vierailla niin monessa tapahtumassa kuin mahdollista lauantaipäivän aikana”, kertoo innostunut kyläneuvoja Li-Marie Santala.

Kylät osallistuvat usein Avoimet Kylät -päivään kyläyhdistyksensä vetovastuulla mutta tapahtumia järjestävät kaikki kylän asukkaat, yhdistykset ja yritykset yhdessä.

Ilmoittautuminen tapahtumajärjestäjäksi Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä, Pornainen, Porvoo, Pukkila ja Sipoo alueelta viimeistään toukokuun lopulla. Ilmoittautuminen lomakkeella 

Lisätietoja:

SILMU-kylät kyläneuvoja Li-Marie Santala, 040 1588 038, li-marie.santala@silmu.info.

SILMU-kylät | SILMU-byar | SILMU-kylät kyläsivusto (itukylat.fi)

Avoimet Kylät – 11.6.2022 – Kaikki tiet vievät kylille #AvoimetKylät #TeeSeKylillä (avoimetkylat.fi)

Facebookrss