Käy kylässä 11.6.

Perinteeksi muodostunut Avoimet Kylät -päivä on lauantaina 11.6. ja kesäkauden avajaiset vietetään itäisellä Uudellamaalla monipuolisesti koko perheen kylätapahtumissa tänä vuonna kylissä, rantamaisemissa ja saaristomiljöössä.

Pihatori ja kesätorit kutsuvat monipuolisella tarjonnalla. Kylien kestävää kehitystä voi edistää osallistumalla Kierrätyssirkukseen ja vierailemalla kirpputoreilla. Mukavaa yhdessäoloa voi kokea kyläkierroksilla tai vaikkapa osallistumalla talkoisiin vieraslajien hävittämiskesi tai opettelemalla perinneleikkejä. VPK:n tapahtumissa saa kokeilla alkusammutustaitoja ja tutustua toimintaan. Kylissä on myös näyttelyitä, gallerioita sekä kirjamyyntiä. Kahvilat, paikalliset panimot sekä kyläkaupat ovat auki.

Tapahtumien osoitteet ja kellonajat saa kätevästi valtakunnalliselta Avoimet Kylät -sivustolta tai kylien omilta verkkosivuilta ja somekanavien kautta. Valtakunnallisen kartan avulla on helppo suunnitella reitti kylästä kylään ja käydä useassa tapahtumassa päivän aikana.

SILMU-kylät alueen avoimet kylät

Lapinjärvi: Kimonkylä

Loviisa: Köpbacka, Pitkäpää, Sarvisalo ja Valko

Myrskylä: Kankkila ja Kartanonmäki

Mäntsälä: Arola-Jokelanseutu, Numminen ja Pitäjäntupa (Mäntsälän kk)

Pornainen: Hevonselkä

Porvoo: Emäsalo, Ilola, Jakari, Kråkö ja Pellinki

Sipoo: Martinkylä ja Västerskog

 

Tänä vuonna kylillä on mahdillisuus osallistua myös verkkojulkaisuilla ja Ohkolan kylä Mäntsälässä julkaisee Hölmöläisten esitykset ja Sirkusnäytös tallenteet.

Lisätietoja: kyläneuvoja Li-Marie Santala 040 158 8038 tai li-marie.santala@silmu.info

Valtakunnallinen sivusto www.avoimetkylat.fi

Suomen Kylät ry www.suomenkylat.fi

Facebookrss