Kunniamaininta Ruotsinpyhtään Ruukille valtakunnallisessa Vuoden kylä -kisassa

Suomen Kylät ry palkitsee vuosittain Vuoden kylän ja ansioituneita maaseututoimijoita. Palkinnot jaettiin 33. kerran tällä kertaa Savonlinnassa 31.8-2.9. järjestetyssä paikalliskehittäjien Lokaali-tapahtumassa. Vuoden kylä -kisassa oli ehdolla 17 kylää, jotka on palkittu tänä vuonna oman maakuntansa vuoden kylänä. Tänä vuonna kisassa painotettiin aktiviisuutta vaikuttamistyössä, vastuunottamista oman kylän palveluista ja kylän liiketoiminnallisuutta.

 

Vuoden kylä

Vuoden kyläksi valittiin Teuro-Kuuslammin kylä Kanta-Hämeestä. Valintaraadin vakuutti kylän kokonaisvaltainen toiminta, jolla on luotu hyvät puitteet asumiselle. Raati vaikuttui hyvin organisoidusta vapaaehtoistyöstä ja kiitosta sai myös aktiivisesti tehty vaikuttamistyö.

 

Kunniamaininnat Vuoden kylä -kisassa myönnettiin Loviisan Ruotsinpyhtään Ruukille ja Ylisenpään kyläringille Raumalta

Toinen kunniamaininta Vuoden kyläkisassa on myönnetty Ruotsinpyhtään Ruukille, joka on vireä 500 asukkaan kylä Loviisassa.

Kyläläiset ovat ottaneet poikkeuksellisen laajan vastuun kylänsä palveluiden järjestämisestä. Kyläyhdistys ylläpitää entisen kirjaston tiloissa omaa kirjastoa, nuoriso- ja kerhotiloja sekä lähipalvelupistettä. Suuren kysynnän vuoksi kylään on palkattu peräti kaksi kyläavustajaa, jotka työskentelevät kaikissa alueen kylissä. Näiden lisäksi aktiivisen yhdistyksen työlistalla on myös uimapaikan ylläpitäminen, Hellinkosken levähdysalueen kunnossapito ja vaellusreitin jätehuollosta vastaaminen.

Palvelutuotannon lisäksi Ruotsinpyhtään Ruukissa on tehty ansiokasta työtä yrittäjyyden ja matkailun eteen. Kylässä toimiva yrittäjäyhdistys Vireä Strömfors ry tekee aktiivista työtä yrittäjyyden tukemiseksi, ja kylässä on paljon tapahtumatuotantoa.

 

Ruotsinpyhtään iloiset edustajat Aimo Hotanen, Tuula Forstén, Marjo Priha ja Veli-Matti Mettinen.

 

Ruotsinpyhtään Ruukki on kulttuurihistoriallisesti merkittävä, ja erillistapahtumat keräävät kylään vuosittain n. 10 000 kävijää. Kehittämistyössä on otettu hienosti huomioon sekä historia että uudet innovaatiot, minkä ansiosta kylä on sekä omaleimainen että elinkeinollisesti vireä.

 

 

 

 

Ylisenpään kylärinki (Kodiksami, Kuolimaa, Mäentaka ja Sukkala) Raumalta sai kunniamaininnan ansiokkaasta kylien yhteistyöstä ja elävän kulttuurityön ansioista. Kylärinki on lähtenyt kehittämään toimintaansa omaleimaiseen suuntaan, mikä on tuonut sille näkyvyyttä alueella.

 

Muut palkitut

Kylätoiminnan Tiennäyttäjinä palkitaan vuosittain kylätoiminnassa ansioituneita henkilöitä, jotka ovat antaneet pitkäaikaisen panoksen kylätoimintaan. Tänä vuonna palkittiin Arja Huovinen Leppävirran Soinilansalmelta, Jouko Mälkiä Enonkoskelta ja Hellevi Tupala Kalkkistenkylältä Asikkalasta.

Vuoden Maaseututoimijaksi valitaan henkilö, joka on saavuttanut erinomaisia tuloksia erityisesti Leader-toiminnassa, kylätoiminnassa tai muussa paikallisessa kehittämistyössä. Tämän vuoden Maaseututoimijana palkittiin ylivieskalainen Kirsti Oulasmaa.

Vuoden Maaseutukasvo -tunnustus annetaan henkilölle, joka on ollut julkisuudessa myönteisesti esillä kylätoimintaan ja maaseutuun liittyvissä asioissa. Maaseutukasvoksi nimettiin Reko-lähiruokaringin perustanut Thomas Snellman Pedersörestä.

 

Lisätietoja:

Suomen Kylät ry, puheenjohtaja Petri Rinne, 040 555 3232, petri.rinne@joutsentenreitti.fi

SILMU-kylät, kyläasiamies Li-Marie Santala, 040 158 8038, li-marie.santala@silmu.info

Ruotsinpyhtään Kymijokilaakson Kylien Kyläyhdistys ry, pj. Veli-Matti Mettinen, 040 131 2173, velsum@gmail.com

Vireä Strömfors ry, puheenjohtaja Hilkka Liponkoski, 040 574 4445, hilkka@stromforsdog.fi

Facebookrss