Avoimet Kylät verkossa & Uudenmaan kyläralli 13.6.

Haluatteko päästä tutustumaan uusmaalaisiin kyliin hauskalla tavalla?  Se on mahdollista lauantaina 13.6, kun Kylärallin etäversio aukeaa Avoimet Kylät -päivänä. Kylärallin avulla pääsee virtuaalikierrokselle kyliin ja kaupunginosiin helposti, vaikka kotisohvalta käsin.

Uudenmaan Kylärallissa on mukana 16 kylää ja erikoiskokeita pääsee kiertämään ActionTrack -sovelluksen avulla, jonka voi jo valmiiksi ladata puhelimeen. Kyläralli kannattaa kokea yhdessä esimerkiksi perheen tai kavereiden kanssa. Omalle tiimille voi keksiä nimen ja peliin kannattaa heittäytyä rennolla mielellä.

Erikoiskokeiden sisällöt ovat kylien käsialaa ja ne koostuvat visailuista. Oikeista vastuksista saa kerättyä pisteitä ja palkintoja on tarjolla paikallisilta yrityksiltä. Kylärallin aloituskoodi ja ajo-ohjeet löytyvät starttipäivänä klo 12.00 sivulta https://www.uudenmaankylat.fi/kylaralli/

Kylärallin tiimoilta pääsette tutustumaan kyyliin myös Satakunnassa, Päijät-Hämeessä sekä Lapissa. Etäversion avulla lähimatkailu on päästötöntä ja helppoa ja seikkailulle kyliin kannattaa varata hyvät eväät ja iloista mieltä. Pelata voin parin viikon ajan, joten kaikkia Kyläralleja ei tarvitse kurvailla samana päivänä. https://kylaralli.fi/

SILMU-kylät alueelta ovat tänä vuonna mukana seuraavat kylät, joko Kylärallin erikoiskokeilla tai digitaalisella materiaalilla: Huuvari-Särkijärvi, Kimonkylä, Heikinkylä, Harsböle/Labby, Ohkola, Kulloo, Kantele sekä Pukkila kk/Naarkoski. Avoimet Kylät -päivänä on tarjolla monipuolista sähköistä materiaalia kylien ja kaupunginosien tuottamana koko maasta, joten kannattaa kurkata päivän koko tarjonta osoitteesta https://avoimetkylat.fi/

Avoimet kylät verkossa

Suomen Kylät ry:n hallitus päätti 7.4. kokouksessaan, että Avoimet Kylät -päivä toteutetaan tänä vuonna verkossa.

Kylät voivat julkaista esimerkiksi aiemmin tallennettuja videoita, kuvia kuvagalleriana, kylähistoriikin verkkolyhennelmän tai kuvata täysin uuden videon ja materiaalin julkaisuun kylät käyttävät erilaisia verkkopalveluita. Päivän pääasiallinen kanava on Facebook, jonne kylät julkaisevat materiaalin omille sivustoilleen.
Tavoitteena on, että kylät innostuvat luomaan pysyvän kanavan tiedonvälitykseen ja kylien markkinointiin, jos sellaista ei vielä ole käytössä. Päivän yhtenä teemana on ulkoilu, jolloin esitellään kylien ulkoilu- ja liikuntapaikkoja. Tavoitteena on myös näyttää kylien digiosaamista ja sopeutumiskykyä poikkeusoloissa. Avoimet Kylät -päivän verkkototeutukseen voi osallistua matalalla kynnyksellä, joten päivään odotetaan kaikkien aikojen suurinta kylien yhteismäärää.
Kerromme lisää koulutuksista, materiaaleista, miten ilmoittautua mukaan ja muista käytännön asioista huhti-/toukokuun aikana.

Lisätietoja: Li-Marie Santala, kyläneuvoja, 040 158 8038, li-marie.santala@silmu.info

Ilmoittautuminen 31.5. mennessä.

Suomenruotsalainen maaseutuparlamentti järjestetään 2021

Tapahtuman työryhmä on päättänyt että maaseutuparlamentti siirretään ensi vuodelle ja että maaseutukehittäjiä kutsutaan valmistelevaan verkkoseminaariin syyskuussa tänä vuonna.

Den finlandssvenska landsbygdsriksdagen –tapahtuma on perinteisesti järjestetty joka toinen vuosi ja toteutettiin viimeksi vuonna 2018 Maarianhaminassa. Nyt on itäisen Uudenmaan vuoro toimia isäntänä ja kuudestoista ”suomenruotsalainen maaseutuparlamentti” järjestetään Loviisassa 25.-26.3.2021. Tapahtuma kokoaa suomenruotsalaiset maaseututoimijat koko maasta yhteen ja toimii kylien, maaseudun organisaatioiden ja asukkaiden äänenä. Tapahtuman pääteema on monipaikkaisuus ja kestävä kehitys.

Tilaisuus tavata järjestyy myös tänä vuonna verkkoseminaarin muodossa 11.9. Syyskuun seminaarin teema on sama kuin varsinaisessa parlamentissa.

Päivitämme verkkosivulle www.landsbygdsriksdagen.fi tietoja päivien ohjelmasta, ilmoittautumisajat sekä ajankohtaisia maaseutukehittämistä koskevia aiheita kevään aikana.

Tykkää tapahtumasta Facebookissa www.facebook.com/finlandssvensklandsbygdsriksdag

 

Ole yhteydessä, jos sinulla on kysyttävää tai toiveita koskien tapahtumaa:

Li-Marie Santala, kyläneuvoja: li-marie.santala@silmu.info tai 040 158 8038

Tiina Kurki, toimistopäällikkö: tiina.kurki@silmu.info tai 040 359 4166