Bromarv on Uudenmaan Vuoden Kylä 2022 – kunniamaininta Pohjan kirkonkylälle

Uudenmaan Vuoden Kylä 2022 -kilpailussa voittajaksi valikoitui Bromarv Raaseporista Länsi-Uudeltamaalta. Tiukassa kilpailussa voiton vienyt Bromarv on runsaan 400 asukkaan kylä, jonka palvelut ja ilme ovat kehittyneet muutamassa vuodessa huimasti. Suurin hanke vuosikymmeniin on ollut vuonna 2019 valmistunut uuden satama-alueen rakentaminen. Kylätoimikunnan omistama satama ja torialue ovat saamassa energianlähteekseen aurinkopaneeleita.

Kyläläiset tekevät paljon talkootöitä kyläänsä kehittääkseen. Bromarvin tärkeä arvo on yhteistyö, ja kylällä on aktiivinen ja monipuolinen yhdistyselämä. Suuri osa vapaa-ajantoiminnasta on yhdistysten ylläpitämää. ”Me teemme yhteistyötä ja puhallamme yhteen hiileen, oli sitten kyseessä kyläläiset, yritykset, naapurit tai koululaiset”, kylän kilpailuhakemuksessa todetaan.

 

Tulevaisuutta rakennetaan yhteistyössä suunnitelmallisesti

Kylätoimikunta ja sen viime vuonna perustama voittoa tavoittelematon yritys, Ab MyBromarv Oy, työskentelevät yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa suunnitelmallisesti kylän kehittämiseksi. Kylän tulevaisuus halutaan turvata niin, että kylä olisi houkutteleva lapsiperheille, koulun tulevaisuus turvattaisiin ja että uusien asuntojen rakentaminen saataisiin käyntiin. Kylään onkin muuttanut uusia perheitä, ja koulun oppilasmäärä saatu kasvuun.

Kylä satsaa palveluiden kehittämiseen sekä markkinointiin, ja yhteistyö Raaseporin kaupungin kanssa on tiivistä. Kehittämistyö matkailu- ja mökkeilypalveluiden lisäämiseksi tuo myös kylän vakituisille asukkaille palveluita, työpaikkoja ja mahdollisuuden harjoittaa yritystoimintaa.

 

Elinvoimaa lähiruuasta ja matkailusta

Bromarvin väestö kasvaa kesäisin yli seitsemänkertaiseksi. Suosittu viikonloppukohde se on ympäri vuoden, ja vierailijoita käy kylässä pitkänkin matkan päästä. Bromarviin on suunnitteilla muun muassa meritie Kemiöön ja niin sauvakävelyyn kuin ratsatukseenkin soveltuva ulkoilureitti.

Bromarvissa satsataan lähiruokaan. Bromarvin kalastajakulttuurilla on pitkät perinteet, ja edelleen ammattikalastajat ja muut tuottajat toimittavat lähellä tuotettua ruokaa kesätoreille ja ravintoloihin.

 

Pohjan kirkonkylä sai kunniamaininnan

Valintaraati päätti myös antaa kunniamaininnan. Se myönnettiin noin 1500 asukkaan raaseporilaiselle Pohjan kirkonkylälle, jonka kyläyhdistys on esimerkillisellä tavalla ottanut vetovastuun kyläläisten hyvinvoinnista ja kylän kehittämisestä kuntaliitoksen jälkeen. Raadissa arvostettiin myös sitä, että kylä on saanut rakennettua positiivisen kaksikielisyyden ilmapiirin sekä hyvän yhteistyön kaupungin kanssa. Kilpailuhakemuksen sanoin: ”Asioihin ei tarvitse tyytyä – määritellään tavoitteet ja lähdetään määrätietoisesti niitä kohti.”

Kilpailun valintaraati oli yksimielinen siitä, että tämän vuoden kaikki kahdeksan ehdokasta olisivat ansainneet tulla palkituksi.  ”Valinta kylien välillä oli vaikeaa, koska kaikilla kylillä on palkitsemisen arvoista toimintaa”, totesi Uudenmaan maakuntajohtaja Ossi Savolainen.
Valintaraatiin kuului edustajia Uudenmaan liitosta, Uudenmaan Kylät ry:stä ja SILMU-kylistä. Uudenmaan Vuoden Kylä -kilpailun järjestäjinä toimivat Uudenmaan Kylät ry ja SILMU-kylät.

 

Lisätietoja

Bromarv: Heidi Lindholm, 0400 198 588, info@bromarv.fi , http://www.bromarv.fi/fi/

Pohjan kirkonkylä: Pohjan kirkonkylän kyläyhdistys ry, Marianne Liitelä, 040 580 8755, marianne.l@hotmail.fi , https://www.pohjapojo.fi/

Uudenmaan Kylät ry: kyläasiamies Anu Nilsson, 050 524 9189, kylaasiamies@uudenmaankylat.fi www.uudenmaankylat.fi

SILMU-kylät: kyläneuvoja Li-Marie Santala, 040 158 8038, li-marie.santala@silmu.info, www.itukylat.fi

 

 

Facebookrss