Osallistu kestävän kehityksen viikkoon syksyllä

Kestävän kehityksen viikolla 26.9.–2.10. haluamme luoda yhdessä yhdistysten, kuntien, yritysten ja muiden sidosryhmien kanssa tapahtumaviikon, jossa nostetaan esille kaikki hyvät esimerkit maaseudulla tehdystä kestävän kehityksen työstä.

Mieti, mitä voisitte järjestää, joka koskee kestävyyttä. Viikon aikana järjestettävä toiminta voi olla ekologista, sosiaalista tai taloudellista kestävyyttä, ja toiminnan voi toteuttaa esimerkiksi työpajoina, luentoina, teemapäivinä tai avoimien ovien tapahtumina. Kestävän kehityksen viikon tapahtumia voivat järjestää kunnat, koulut, yritykset tai yhdistykset.

Lisätietoja:

https://uusimaa.kestavankehityksenviikko.fi/

https://uusimaa.kestavankehityksenviikko.fi/yhteystiedot/

 

Ehdota vuoden kylätekoa 1.5. mennessä

SILMU-kylät haluaa tänä vuonna palkita alueeltaan henkilöä, yhdistystä tai ryhmää joka on tehnyt jonkin merkittävän asian kylätoiminnan ja yhteisöllisyyden eteen viime aikoina. Etsimme todellista ”taistelijaa” joka on jaksanut kannustaa ja tukea muita tai jopa keksinyt kylään aivan uutta toimintaa. Palkittava teko voi olla pieni tai suuri, kunhan se on ollut paikallista kehittämistä kaikkien asukkaiden hyväksi.

Kerro meille vapaamuotoisesti merkittävästä kyläteosta, sen tekijästä tai tekijöistä ja millä tavoin se on edistänyt esimerkiksi yhteisöllisyyttä tai kehittänyt naapuriapua. Kilpailu on kaikille avoin ja vuoden kyläteon voittajaehdokasta voi ehdottaa kuka tahansa yksityinen henkilö tai yhdistys.

Valinnalla nostamme esille kylien monipuolista toimintaa, lisäämme kylätoiminnan tunnettavuutta ja jaamme muille hyviä esimerkkejä siitä, miten kylissä voi itse kehittää ja tehdä asioita. Julkistamme ja palkitsemme voittajan Kehittämisyhdistys SILMU ry:n 15-vuotisjuhlan yhteydessä kesäkuussa.

Kilpailun järjestäjä on Kehittämisyhdistys SILMU ry:n kyläjaos. Tuomaristoon kuuluvat kyläneuvoja ja jaoksen jäsenet. Voit osallistua lähettämällä vapaamuotoisen sähköpostin SILMU-kylät toimistolle li-marie.santala@silmu.info viimeistään 1.5.

Lisätietoja: kyläneuvoja Li-Marie Santala 040 158 8038 tai li-marie.santala@silmu.info

Asuttavuus – Habitability

”Asuttavuus on erityisesti pienten saaristoyhteisöjen tarkastelua ja kehittämistä varten kehitetty työkalu. Englanniksi työkalua – tai käsitettä – kutsutaan nimellä habitability.

Asuttavuuden käsite on läheistä sukua YK:n kestävän kehityksen tavoitteille ja Agenda 2030:lle. Asuttavuus tuo globaalit kestävyystavoitteet paikalliselle tasolle ja tekee niistä konkreettisempia.

Saaristoyhteisön asuttavuus tarkoittaa, että asukkaille on työpaikkoja, asuntoja, koulu, lauttayhteyksiä, yhteisöllisyyttä – kaikkea sitä, mitä kestävä yhteiskunta tarvitsee voidakseen pitää huolta ihmisistään, luonnostaan ja ympäröivästä meri- tai vesialueesta.

Asuttavuuden käsite kehitettiin Ahvenanmaalla. Kökarin saarella, vuosina 2018–20. Asuttavuusanalyysi on tärkeä kehittämisen lähtökohta. Analyysi tuo esille mahdollisia kehitystarpeita mutta osoittaa myös mitä alueella tai saaressa on hyvin toimivaa, jota kannattaa vaalia ja mainostaa.

Åbo Akademin Saaristoinstituutti levittää tietoa ja osaamista asuttavuuskonseptista, mm. Habitability-verkoston kautta, sekä kurssitoiminnalla.”

https://www.abo.fi/fi/centret-for-livslangt-larande/siaa-bobarhet/

 

Habitability -verkosto

”Työ- ja elinkeinoministeriö on Varsinais-Suomen liiton kautta myöntänyt Åbo Akademin Saaristoinstituutille (Skärgårdsinstitutet vid Åbo Akademi) rahoitusta Habitability-verkostoa varten vuosiksi 2022–23.

Yhteistyökumppaneina hankkeessa on 12 Leader-ryhmää, joilla on saaristoalueita, sekä Suomen saaret ry. Teemme yhteistyötä myös Suomen kansallisen Saaristoasiain neuvottelukunnan kanssa.”

https://www.abo.fi/fi/centret-for-livslangt-larande/siaa-bobarhet/temanatverket-habitability/