Sadat kylät somettavat lauantaina 12.6.

Avoimet Kylät -päivä järjestetään tänä vuonna verkossa 12. kesäkuuta. Kylät julkaisevat erilaista sisältöä omilla kanavillaan ja kaikki mukana olevat kylät löytyvät avoimetkylat.fi-verkkosivustolta. Kylien linkit sisältävä kartta julkaistaan tapahtumapäivänä klo 6.00. Kartalla kerrotaan mitä kylä julkaisee ja mille verkkoalustalle. Somessa tapahtumajulkaisut löytyvät tunnisteilla #AvoimetKylät #TeeSeKylillä ja #MaalleAsumaan.

Tapahtumaan ilmoittautuneet kylät ovat intoutuneet tekemään muun muassa videoita, digitarinoita, kuvagallerioita ja reitistöjä. Kylät ovat saaneet vapauden suunnitella ja tuottaa kaiken sisällön itse omille alustoilleen. Päivän isompana tavoitteena on digiosaamisen vahvistaminen ja kylien yhteisen näkyvyyden hyödyntäminen lähimatkailubuumin keskellä.

Avoimet Kylät -teemoina ovat tänä vuonna erityisesti maallemuutto ja lähimatkailu. Tavoitteena on saada kylän kiinnostavat lähimatkailukohteet parrasvaloihin ja tuoda uusia käyntikohteita matkailijoiden tietoisuuteen. Ensimmäistä kertaa tapahtumaan otettiin mukaan myös kunnat. Kunnat voivat markkinoida esimerkiksi kylien vetovoimatekijöitä ja asuinalueita mahdollisille maallemuuttajille.

SILMU-kylät alueelta on mukana seuraavat kylät: Heikinkylä, Huuvari-Särkijärvi, Kantele, Kimonkylä, Köpbacka, Kimonkylä ja Ohkola. Kunnista on mukana Myrskylä maallemuutto -teemalla. Avoimet Kylät -päivänä starttaa myös Uudenmaan Kyläralli, joka ajetaan verkossa.

Suomen Kylät ry toteuttaa Avoimet Kylät verkossa päivän yhteistyössä Päivittäistavarakauppa ry:n Kyläkauppapäivän kanssa. Kyläkauppapäivä-tapahtuma muistuttaa lähipalveluiden merkityksestä Kyläkauppapäivän kyläkaupat julkaistaan samalla karttapohjalla tapahtumapäivänä.

 

Avoimet Kylät -kartta Kyläkartta Avoimet Kylät 2020 HUOM! Vuoden 2021 kartta julkaistaan 12.6 klo 06.00! – Avoimet Kylät verkossa – 12.6.2021 (avoimetkylat.fi)

Kyläralli Kyläralli – Uudenmaan Kylät ry (uudenmaankylat.fi)

Avoimet Kylät -päivä toteutuu myös tänä kesänä verkossa

Avoimet Kylät -päivää vietetään valtakunnallisesti 12. kesäkuuta verkkotapahtumana myös tänä vuonna. Kylät voivat päivän aikana esimerkiksi julkaista videon, kuvagallerian, kylähistoriikin, esitellä ulkoilureittejä tai retkikohteita ja lähettää podcasteja. Sisältö on vapaa, kunhan aineisto/tapahtuma on verkossa.

Teemoina ovat tänä vuonna erityisesti maallemuutto ja lähimatkailu ja päivän hashtageja ovat #AvoimetKylät, #TeeSeKylillä ja #MaalleAsumaan.  Haluamme siis kylien lisäksi myös SILMU-kylät alueen kuntia mukaan markkinoimaan tontteja ja asuntoja päivän aikana.

Päivän julkaisukanavat ovat kylien ja kuntien omat verkko- ja Facebook sivut. Digitaalisen materiaalin linkit kerätään ilmoittautumisen yhteydessä valtakunnalliselle Avoimet Kylät -tapahtumakartalle. Verkkototeutukseen voi lähteä mukaan matalalla kynnyksellä. Tärkeintä on, että saadaan alueemme upeat kylät esille, joten nyt on hyvä aika ottaa digitaidot haltuun.

Suomen Kylät järjestää maksuttoman Avoimet Kylät markkinointikoulutuksen kylille 25.3. klo 18.00 Teams-alustalla. Ilmoittautumislinkki löytyy sivulta avoimetkylat.fi. Samalla sivustolla on myös valmista materiaalia päivän markkinointiin.

SILMU-kylät alueen kylät ilmoittautuvat mukaan Avoimet Kylät -päivään viimeistään 27.5. lomakkeella: https://bit.ly/3cWpfyX

SILMU-kylät alueen kunnat ja kylät, jotka osallistuvat Avoimet Kylät -päivään teemalla ’Maalle asumaan’, ilmoittautuvat mukaan viimeistään 27.5. lomakkeella: https://bit.ly/3cG1knd

Lisätietoja:

Li-Marie Santala, kyläneuvoja

040 158 8038, li-marie.santala@silmu.info

SILMU-kylät verkkosivut  www.itukylat.fi ja FB https://www.facebook.com/silmukylat

Suomen Kylät ry:n verkkosivut www.avoimetkylat.fi ja www.suomenkylat.fi

Avoimet Kylät verkossa -päivä innosti kylät digiloikkaan — lähes 600 päivitystä verkkoon!

Avoimet kylät -päivä järjestettiin lauantaina 13.6. valtakunnallisesti kuudetta kertaa. Tapahtumaan osallistui yhteensä 598 kyläkohdetta. Tämän lisäksi monet yksityishenkilöt julkaisivat somesisältöjä tunnisteella #avoimetkylät.

— Koronakriisistä toipuvassa maassamme kylät ja korttelit osoittivat digitaitonsa, nopean oppimis- ja sopeutumiskykynsä sekä Suomen kartalle ladattujen materiaalien kautta uskomattoman monipuolisuutensa ja elinvoimansa, kertoo Suomen Kylien puheenjohtaja Petri Rinne.

Suomen Kylien somekanavien näkyvyys ponnahti tempauksen avulla täysin uusiin ennätyksiin. Avoimet kylät verkossa -kartta tavoitti pelkästään Suomen Kylät ry:n Facebookissa yli 60 000 henkilöä. Myös Instagramissa ja muissa somekanavissa #avoimetkylät-tunnistetta jaettiin ahkerasti. Päivän tavoitteena oli kertoa laajemmalle yleisölle, että kylillä ja niiden lähiliikuntapaikoilla on tilaa uusille tulijoille.

— Korona-aika on haastanut perinteistä keskittämisajattelua, ja nyt jos koskaan on maaseudun ja entistä paremman elämänlaadun momentum, kommentoi Rinne.

Päivän yhtenä teemana oli ulkoilu ja lähiliikuntapaikat, joten kylät julkaisivat yhteensä 235 ulkoilupaikkaa kartalle. Näistä 52 reittiä julkaistiin Nomadi-mobiilisovellukseen. Tapahtuman kartta pysyy edelleen www.avoimetkylat.fi -sivustolla nähtävillä ja kyliin voi tutustua kartan kautta myös jatkossa.

Neljän maakunnan kyläralli

Avoimet Kylät verkossa -päivänä julkaistiin myös Kyläralli-mobiilipeli 2020. Kyläralli on kaikille avoin ja sen voi käydä kiertämässä täysin etänä Uudellamaalla, Satakunnassa, Päijät-Hämeessä ja Lapissa. Kyläralliin voi tutustua www.kylaralli.fi -sivustolla.

Avoimet Kylät tapahtuma järjestetään seuraavan kerran lauantaina 12.6.2021.