SILMU ry järjestää rahoitustorin Porvoossa WSOY-talossa keskiviikkona 20.4 klo 18-12. Tilaisuudessa esitellään eri rahoitus/tukivaihtoehtoja yhdistyksille ja muille yleishyödyllisille toimijoille. Tilaisuudessa esitellään esim. ESR-rahoitusmahdollisuudet, ELY-keskuksen kautta haettavat rahoitukset ja Leader-rahoitus, Svenska kulturfondetin tuet sekä Luckanin palvelut.
Kirjoittaja arkistot: SILMU-kylät
Yhteisetu-osuuskunta kokoaa eri toimijoita paikalliskehityksen parhaaksi
Maaseutupolitiikka.fi :
Yhteisetu-osuuskunta (engl. multi-stakeholder cooperative) on Suomessa toistaiseksi vähän hyödynnetty malli, jossa samassa osuuskunnassa toimii useita eri jäsenryhmiä, kuten yrityksiä, kuluttajia ja työntekijöitä. Ne voivat olla tulevaisuudessa tärkeässä roolissa vahvistamassa taloudellisia ja sosiaalisia voimavarojaan menettäneiden maaseutualueiden elinvoimaa.
Yhteisetu-osuuskuntien vahvuutena on, että ne voivat koota erilaisten jäsenryhmien resursseja ja intressejä yhteistoiminnaksi. Niiden avulla voidaan organisoida kumppanuuksia, joissa kunnat ovat mukana yhtenä osapuolena. Tällöin yhteisetu-osuuskuntamalli vahvistaa myös kuntien roolia kehittäjätoimijoina.”
Tuntuuko arkesi turvalliselta? – Vastaa turvallisuuskyselyyn viim. 27.3.
Itäisellä Uudellamaalla toteutetaan maaliskuun aikana kuntalaisille suunnattu turvallisuuskysely. Kyselyllä kerätään tietoa siitä, millaiseksi asukkaat kokevat arkensa turvallisuuden ja kuinka paljon siihen pystytään itse vaikuttamaan.
Kysely on suunnattu Askolan, Lapinjärven, Loviisan, Myrskylän, Porvoon ja Sipoon asukkaille. Kyselyyn voi vastata joko verkossa tai paperilomakkeella muun muassa oman kotikunnan kirjastoissa, kirjastoautoissa ja terveyskeskuksissa. Seuraa kotikuntasi tiedotusta aiheesta, niin löydät lähimmän pisteen, jossa voit käydä osallistumassa kyselyyn. Linkki verkkokyselyyn löytyy kyselyyn osallistuvien kuntien verkkosivuilta. Vastausaika on 1.3. – 27.3.2016.
Vastaamalla kyselyyn voit vaikuttaa alueen turvallisuussuunnitteluun
Itä-Uudenmaan turvallisuuskyselyllä kerätään tietoa asukkaiden kokemasta turvallisuuden tunteesta ja kehittämistarpeista paikallisen turvallisuussuunnittelun tueksi. Kysely on osa alueen yhteistä turvallisuusohjelmaa, joka ohjaa alueen toimijoiden yhteistyötä arjen turvallisuuden edistämiseksi. Itä-Uudenmaan turvallisuusohjelman ja -kyselyn laativat Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Pukkila ja Sipoo sekä Itä-Uudenmaan poliisilaitos ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitos. Kysely toteutettiin ensimmäisen kerran keväällä 2014.
Vastaa kyselyyn tästä http://www.webropolsurveys.com/turvallisuuskysely.net
Lisätietoja suunnittelija Meiju Mäkinen, puh. 040 4899 870, meiju.makinen@porvoo.fi
