Maa- ja kotitalousnaisten Vuoden maisemateko -kilpailu

Vuoden maisemateko -kilpailussa etsitään tekoa, joka on muuttanut maisemaa paremmaksi. Kolmatta kertaa järjestävän kilpailun teema on ”itsenäisyyden merkit maisemassa” ja suojelija ministeri Kimmo Tiilikainen. Vuoden maisemateko on teko, joka nostaa esille paikallisen kulttuuriympäristön arvoja, historiaa, tapahtumia ja ominaispiirteitä, lisää yhteisöllisyyttä ja edistää kohteen säilymistä myös tuleville sukupolville. Tunnustuksen saaja voi olla yksittäinen henkilö, paikallinen yhdistys, talkooporukka tai muu taho.

Lue lisää Maa- ja kotitalousnaiset >>>

 

SILMU-kylät toiminta vuonna 2017

SILMU-kylät on Kehittämisyhdistys SILMU ry:n kyläjaos jonka tarkoituksena on edistää oman toiminta-alueen kylien kehitystä kylä- ja muiden paikallisten yhdistysten omatoimisuuden ja elinkelpoisuuden kehittämisen kautta. Jaos toimii yhteistyössä muiden maaseudun kehittäjien sekä järjestöjen kanssa kylien elämään vaikuttavien tavoitteiden toteuttamiseksi. Jaoksen toimialue on 9 kunnan alue itäisellä Uudellamaalla; Porvoo, Sipoo, Pornainen, Askola, Pukkila, Mäntsälä, Myrskylä, Lapinjärvi ja Loviisa.

Vuonna 2017 tavoitteena on edelleen lisätä kyläsuunnitelmien määrää alueella sekä kannustaa kyliä päivittämään jo olemassa olevia suunnitelmia. Kyläsuunnitelman avulla luodaan tulevaisuutta, koordinoidaan ja toteutetaan asioita.

Tavoitteena on myös kouluttaa ja ohjeistaa kyliä löytämään juuri heille sopivat välineet ja keinot tiedottaa toiminnastaan, hankkia uusia jäseniä ja aktivoimaan ihmisiä omalla toiminta-alueellaan. Esim. toimivilla verkkosivuilla ja osallistumalla sosiaaliseen mediaan voi tehokkaasti tiedottaa toiminnastaan, vaihtaa hyviä käytäntöjä sekä eri kielialueiden että myös maakunnallisten rajojen yli.

Kylien turvallinen ja toimiva arki -hanke

Hankkeessa kylät laativat turvallisuussuunnitelmia, joita liitetään kyläsuunnitelmiin, ja tällä tavoin tuodaan tietoa turvallisuutta edistävistä toimintamalleista kyliin. Yhdessä tehdyt suunnitelmat tuovat toimeliaisuutta, yhteishenkeä ja levollisuutta asukkaiden elämään. Myös hyvinvointi lisääntyy yhdessä tekemällä ja vastuun jakamisella. Kylien olosuhteiden kartoittaminen ennaltaehkäisee mahdollisesti onnettomuuksia ja voidaan ennakoida ja reagoida muuttuviin tilanteisiin nopeasti.

Suomi 100 Avoimet Kylät itäinen Uusimaa 10.6.2017

SILMU-kylät järjestää yhteistyössä SYTY ry:n (Suomen kylätoiminta ry) ja muiden maakunnallisten kyläyhdistysten kanssa valtakunnallisen Suomi 100 Avoimet Kylät -päivän 10.6. Kylät suunnittelevat ja toteuttavat päivän ohjelman itsenäisesti ja SILMU-kylät markkinoi tapahtumia sekä auttaa kyliä tiedottamisessa alueellisesti. Kylät saavat mm. oikeuden käyttää virallista Suomi 100 logoa.

Kylissä tapahtuu – Tule mukaan!

SILMU-kylät toimintasuunnitelma vuodelle 2017 on luettavissa kokonaisuudessaan tästä >>> Toimintasuunnitelma 2017 SILMU-kylät

Kylät juhlivat yhdessä 100-vuotiasta Suomea

Kutsumme jokaisen kylän mukaan juhlistamaan Suomen itsenäisyyttä myös itäisellä Uudellamaalla. Avoimet Kylät on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa vuonna 2017 ja juhlavuoden kantava teema Yhdessä istuu kylätoimintaan loistavasti.

Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi kylillä tapahtuu entistä näkyvämmin. Avoimet Kylät -päivänä 10.6.2017 järjestetään tapahtumia niin pienissä kuin isoissakin kylissä ja ohjelmassa on mukavaa yhdessä olemista ja tutustumista kylien elämänmenoon. Avoimet Kylät -päivä järjestään kesällä 2017 valtakunnallisesti jo kolmatta kertaa. Ympäri Suomen kylät toivottavat vierailijat tervetulleiksi yhtä aikaa ja Suomen juhlavuonna mukaan toivotaan entistä useampia kyliä moninaisine tapahtumineen. Kylätapahtumat ovat esim. kyläyhdistysten kirpputoreja, kahviloita, opastettuja luontokierroksia, lintubongausta, musiikkiesityksiä, liikuntaa, teatteria, museokierroksia… Jokaisella kylällä on omat juttunsa ja tapahtumat ovat kaikille avoimia.

SILMU-kylät yhteistyössä Suomen Kylätoiminta ry:n kanssa koordinoi ja toteuttaa päivän yleismarkkinoinnin, kuten valtakunnallisen mainoskampanjan, mediatiedottamisen, verkkosivut ja some-markkinoinnin sekä tienvarsikyltit kylille. SILMU-kylät toiminta-alueen kylät (Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä, Pornainen, Porvoo, Pukkila ja Sipoo) saavat myös Suomi 100 markkinointimateriaalia sekä apua viestinnän kanssa SILMU-kylät toimistolta. Avoimet Kylät itäinen Uusimaa on myös osa Uudenmaan liiton Suomi 100 Uusimaa ohjelmaa.

Lopulliset sitoumukset mukanaolosta tarvitsemme viimeistään 17.3. Ilmoittautuminen on tärkeää koordinoinnin ja yhteisen markkinoinnin vuoksi. Lisätietoja saa SILMU-kylät toimistolta 040 158 8038. Ilmoittautumislomake löytyy myös verkkosivuiltamme. Edellisten vuosien tapahtumista löydätte lisätietoa osoitteesta itukylat.fi sekä avoimetkylat.fi

Kylissä tapahtuu – Tule mukaan!