Suomi 100 Avoimet Kylät 2017

SuomiFinland100-banneri_valkoinen_RGB_790x444Avoimet Kylät on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa vuonna 2017 ja kylät kutsuvat taas kaikki liikkeelle ja tutustumaan elämäänsä. Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi kylillä tapahtuu entistä näkyvämmin. Avoimet Kylät -päivänä järjestetään tapahtumia niin pienissä kuin isoissakin kylissä ja ohjelmassa on mukavaa yhdessä olemista ja tutustumista kylien elämänmenoon.

Kylätapahtumat ovat esim. kyläyhdistysten kirpputoreja, kahviloita, soutelua, opastettuja luontokierroksia, lintubongausta, musiikkiesityksiä, museokierroksia… Jokaisella kylällä on omat juttunsa ja tapahtumat ovat kaikille avoimia.

Kylien monipuolisten tapahtumien järjestelyistä ja ohjelmista vastaavat kylien aktiiviset ihmiset, yhdistykset, yritykset ja toimijat. Päivän järjestämisestä, tiedottamisesta ja markkinoinnista vastaavat maakunnalliset kyläyhdistykset sekä joillakin alueilla Leader-ryhmät yhdessä Suomen Kylätoiminta ry:n kanssa.

Suomi 100 Avoimet Kylät itäinen Uusimaa 10.6.2017

Avoimet kylät on valtakunnallinen päivä kylätoiminnan puolesta jota järjestetään myös SILMU-kylät tominta-alueella (Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä, Pornainen, Porvoo, Pukkila ja Sipoo).

Juhlista Suomi 100 myös omalla kylälläsi ja ilmoittaudu mukaan! Saatte käyttöönne Suomi 100 logon sekä muuta markkinointimateriaalia ja -tukea SILMU-kylät toimistolta.

Ilmoittautumisaika on 1.11.2016-17.3.2017 ja ilmoittautua voi lomakkeella tästä>>>

Lisätietoja saa SILMU-kylät toimistolta 0401588038 tai li-marie.santala(at)silmu.info

 

suomen-kylatoiminta-logo

Uudenmaan liitto

 

 

 

 

 

 

 

Valtakunnalliset Avoimet Kylät verkkosivut>>>

Uudenmaan Suomi 100 -juhlavuosi>>>