Kylä vai asutuskeskus?

Sipoon vaikea tilanne Helsingin pakkoliitosaikeiden alla on luonut kunnalle pakotteita yleiskaavan vahvaan muokkaamiseen. Jotta kunnan itsenäinen ote omaan kehittämiseen säilyisi on keskityttävä koko Etelä-Suomen muuttopaineiden vastaanottamiseen yhä laajemmalla alueella. Tähän kysyntään on Sipoonkin nyt vastattava uskottavalla tavalla.

Sipoon uudessa yleiskaavassa on Uusimaan (25.2.07: ”Tulevaisuuden Sipoossa on 10 taajamaa ja 14 kylää”) mukaan varauduttu alle kahdessakymmenessä vuodessa jopa 40000 uuden asukkaan vastaanottamiseen. Nämä asukkaat sijoittuisivat osittain uusille sekä jo olemassa oleville asutusalueille, joista suunnitelmassa käytetään erilaisia nimityksiä: kylä, kyläalue, taajama, osittain koosta ja kaavoitustarpeesta riippuen.

Mikä on kylä? Kylä on perinteisesti katsottu maaseutuasutukseksi, jossa haja-asutusalueella eri tyyppiset pientalot ja –tilat muodostavat toiminnallisesti hallittavia kokonaisuuksia. Hallinnollisesti kylä ei ole enää aikoihin ollut merkittävä määritelmä, koska kylän status kunnallishallinnossa on menettänyt merkityksensä. Kylä on siis määritellyt itse itsensä.

Kylän ehkä tunnusomaisin piirre on ollut tietynlainen omavaraisuus sosiaalisissa toiminnoissa: yhteiset seurantalot, harrastuspiirit ja esimerkiksi kinkeripiirit. Kinkeri- tai lukusperinne on paikoin edelleen elossa Itä-Uudellamaalla. Kylänvanhin oli myös tärkeä henkilö. Hän edusti kylää virallisissa yhteyksissä ja piti huolen kyläläisten keskinäisistä suhteista. Tämä perinne lienee ainakin Etelä-Suomesta kadonnut kokonaan, vaikka leikillisesti sitä saatetaankin ylläpitää.

Kylämääritelmä on edelleen kyläläisten omissa käsissä. Kyläsuunnittelu on voimakkaassa kasvussa. Tällä en tarkoita ainoastaan kaavasuunnittelua, vaan toiminnallista kyläsuunnittelua: Mikä on meidän kylä? Mitä palveluita ja toimintoja meidän kylältämme tulisi löytyä? Tämän kaltainen suunnittelu on täysin kyläläisten aloitteellisuuden varassa. Itä-Uudellamaalla on viimeisen kymmenen vuoden aikana kirjoitettu noin 30 kyläsuunnitelmaa, joista osa on päivitetty jo useampaan kertaan. Kyläsuunnitelmassa kyläläiset ilmaisevat oman tahtonsa kehityksen kulusta. Yhdessä kunnan ja muiden virallisten tahojen kanssa kyläsuunnitelma toimii hyvänä suunnan antajana kylän kehitykselle ja tulevaisuudelle.

Virallisella taholla on ehkä mielekkäämpää käyttää suuremmista kaava-alueista nimitystä taajama tai kyläalue. Kyläalue voi muodostua useammasta kylästä, jotka esimerkiksi jakavat tiettyjä palveluita, kuten koulun. Entinen koulupiirikäsite on yhä useammin useamman kyläalueen tai taajaman käsittävä kokonaisuus. Kylä on kuitenkin edelleen asukkaiden omissa käsissä, koska kylän käsitettä ei ole hallinnollistettu eikä kylän statusta virallistettu.

Nykyään on yhä tärkeämpää, että kylä itse ottaa ohjat käsiinsä ja pitää hallussa oman kylänsä tulevaisuuden. Kaavoituspaineidenkin alla kylän yhteishenki ja toiminnallinen yhteys on se voima, jonka avulla kylä säilyy kylänä myös tulevaisuudessa. Kylä ei synny kaavoittamalla vaan kyläläisten halusta.  Jättimäiset asutusalueet, vaikka pientalovaltaisia olisivatkin, eivät voi turvata yhteisöllisyyttä jos kylässä ei ole yhteistä näkemystä ja toimintaa. On mielenkiintoista nähdä minkälaisiksi uudet ”väkisinkaavoitetut ” pientaloalueet muodostuvat. Tuleeko niistäkin vain nukkumalähiöitä vai kyetäänkö niissä toiminnalliseen kyläelämään? Porvoon Hornhattula tuntuu olevan esimerkki uudesta toiminnallisesta kylästä. Tämänkin kylän yhteisöllisenä alkusysäyksenä lienee ollut yhteinen huolenaihe. On mukava seurata lehtien kirjoittelua, joissa uudisraivaajahenkiset asukkaat yhdessä purkavat huoltaan yhteisistä asioistaan. Tämä ennustaa pitkää ikää yhteisöllisyydelle alueella. Se on myös loistava tervetulotoivotus uusille asukkaille. ”Me pidämme toisistamme huolta”. Se on kaikkien kylien yhteinen motto.

Mia Aitokari                                                                                                                                                           kyläasiamies

Itä-Uudenmaan Kylät ry.